Valitsivat sitten meikäläisen vuoden ratamestariksi. Mukavalta tuntui.

Ratojen lisäksi kiitosta tuli SM-kisaa edeltävästä ja sen aikaisesta some-viestinnästä. Sitä olikin kiva tehdä, vaikka vähän jäi harmittamaan, etten ehtinyt julkaista kaikkia suunnittelemiani maastonesittelyvideoita.

Vaikka meikäläistä liitto nyt muistikin, niin pitää huomata, ettei tällaista urakkaa voi mitenkään tehdä yksin. Mahtava ratamestariryhmämme Axu Leskinen, Nixu Saramäki ja Ville Sundberg arvioi ja kehitti ratasuunnitelmia, tarkisti pisteet, koejuoksi, rakensi pukkeja, vei lippuja ja leimasimia, värväsi apujoukkoja, tarkistusjuoksi ja haki pois rasteja ja pukkeja. Heidän lisäkseen pukkeja oli rakentamassa 10 henkilöä, leimasimia ja lippuja vei maastoon 9 ja kisa-aamun tarkistusjuoksuja teki lauantaina 4 ja sunnuntaina 6 henkilöä.

Somen osalta Packalénin Auli tviittasi, instagrammasi, facebookkasi ja teki kisaviikonlopun hienot videohaastattelut:

Naapuriseuran huipputyyppeihin tutustuminen oli muuten yksi näiden järjestelyjen parhaista puolista.

Jatkan SM-kisan puintia ensi viikolla. Stay tuned!