Jos ei ole toiminut arvokilpailun ratamestarina, voi olla vaikea ymmärtää, miten moni asia ratojen laatimiseen vaikuttaa. Kaikkein eniten näitä, yleensä kilpailijoille näkymättömiä asioita on Jukolassa. Ennen ratojen kritisoimista olisi siksi syytä miettiä, voisiko ratamestarin vähemmän hyviltä näyttäviin ratkaisuihin olla jokin hyvä – tai harmillinen mutta pakottava – syy.

Tämänvuotisen Jukolan radat ovat käsittääkseni saaneet pääasiassa hyvää palautetta, mutta jonkin verran kritiikkiä tullut ainakin miesten kolmen ensimmäisen osuuden pitkistä polkujuoksupätkistä.

Ykkösosuuden kärkiletkasta kukaan ei valitettavasti valinnut itäistä tiekiertoa rastille 12.

Omasta mielestäni viestien radanlaadinnassa  kaikkein tärkeintä on, että hajonnat ovat riittävän tasapuoliset (eikä niissä, radoissa, kartoissa tai rasteissa ole virheitä). Seuraavaksi tärkeintä on vaativuus, monipuolisuus ja yllätyksellisyys ennen kaikkea huippujen näkökulmasta. Sen jälkeen tulee seurattavuus niin katsojien kuin televisioinninkin kannalta, ja vasta sitten miettisin, voisiko kuntosuunnistajien kisasta tehdä jotenkin mukavamman.

Olen juossut Jukolassa joka vuosi 1980-luvun puolesta välistä lähtien, ja ilahdun aina, kun kisassa on jotain uutta tai poikkeavaa. Yleensä vähintään vaihtuva maastotyyppi tuo virkistävää vaihtelua, mutta monesti myös ratamestarien oivallukset ilahduttavat. Palaan niihin myöhemmin erillisessä artikkelissa.

Tänä vuonna ratamestarit eivät kehitelleet kovin suuria erikoisuuksia, vaikka Jukolan osuuksien 1–3 juoksuttaminen maaston eteläosiin ja takaisin tehtiinkin hieman poikkeavasti. Ykkösosuudelle saatiin siten hieno jättipitkä reitinvalintaväli, jota voitiin näyttää tv:ssäkin, koska sitä ei ollut muilla osuuksilla. Myös toiselle osuudelle tuli melko pitkä ”oma” reitinvalintaväli.

Mutta annetaan ratamestareiden kertoa tarkemmin, mitä kaikkea ratasuunnitteluun liittyi.

1. Mikä oli ratasuunnittelun johtoajatus?

Oliko jotain, mitä halusitte tehdä paremmin tai eri tavalla kuin ennen?

Simo: Hajontojen osalta johtoajatus oli ”back to basics”, eli tarkoituksena oli välttää turha kompleksisuus hajontasysteemissä ja näyttää, että yksinkertaisellakin hajontakaaviolla saa letkat hajoamaan.

Kisan jälkeen kuulin muutaman maininnan jossa odotettiin vaativampaa yösuunnistusta ja enemmän hajontaa, mutta jos katsotaan 20. joukkueen aikaeroa kärkeen 2. osuuden jälkeen, näyttäisi siltä, että johtopäätös pitäisi olla päinvastainen.

20. joukkueen ero kärkeen Jukolan 2. osuuden jälkeen
2017: 10 min 43 s
2016:  - min 39 s
2015:  4 min 40 s
2014:  3 min 37 s
2013:  2 min 28 s
2012:  5 min 30 s
2011:  3 min 55 s
2010:  4 min 51 s

Eli vaikka tästä poistetaan IFK Göteborgin noin 4 minutin kaula, niin meillä oli silti varsin suuret erot heti kisan alussa. Esimerkiksi 2010 Kytäjällä, jossa oli huomattavasti vaativampi maasto ja pimeämpi, sateinen yö, ei päästy lähellekään vastaavia lukuja.

Göteborgilla oli rastilla 21 vain minuutin keula, mutta se suureni 4,5-kertaiseksi reilun kilometrin matkalla, kun perässä tulevat pummasivat. (Klikkaa kuva suuremmaksi.)

Ratasuunnittelussa pyrittiin myös tekemään erityyppisiä ratoja eri osuuksille. 1. osuudella iso massa jonoon, 2. osuudella vaativaa yösuunnistusta, 4–5 keskimatkatyyppisesti ja ankkureille kunnon fyysisesti haastava rata.

Venlojen osalta oli tarkoitus tarjota heti K-pisteeltä vaativaa suunnistusta ja kunnon hajonnat. Loppujen lopuksi hajontaa tuli niin paljon, että sitä karsittiin vähentämällä käytettyjen ratojen määrää. Eli esimerkiksi Harpatinvaaran itärinteen 4-hajontaa ja länsirinteen 4-hajontaa ei juostu 16 radalla, vaan ainoastaan neljällä. Eli ensimmäisen neljän hajonnan A oli myös jälkimmäisen A, B oli B, jne.

Venlojen viestin kahden ensimmäisen osuuden alku.

Tästä huolimatta pienenä pelkona ennen kisaa oli, että Venlojen kilpailu ratkeaa liian aikaisin ja erot kasvavat heti alussa liian suuriksi. Myös ihanneaika tuntui kisapäivän aamuun asti melko tiukalta. Vasta kun aamun koejuoksijat tulivat metsästä, niin tiesin varmuudella, että Venlojen ihanneaika on realistinen.

Petri: Alusta asti oli selvää, että teemme hyvinkin yksinkertaisen hajontataulukon, kuten Simo jo totesi. Johtoajatus, joka pyöri minulla päässä oli, että haluamme saada aikaan hyvän suunnistuskilpailun. Sen saadakseen meidän ei tarvitse päästä esille monimutkaisilla hajonnoilla.

Ei ollut mitään ajatuksia, että pitäisi tehdä jotenkin eri tavalla kuin ennen ja luoda uutta. Hyvin suunnistuksellisesti toteutettuna nämä olemassa olevat hajontamenetelmät toimivat aivan mainiosti.

2. Kertokaa tarkemmin ratojen suunnittelusta:

Mistä aloititte suunnittelun? Mitkä asiat aiheuttivat eniten muutoksia ensimmäisiin suunnitelmiinne? Oliko hajontamalleille (miehissä 1–3, 4–5 ja 6–7 hajoitettu keskenään + yksi hajonta osuuksien 4–7 kesken ja naisissa kahden, kolmen ja neljän osuuden hajontoja) muita varteenotettavia vaihtoehtoja? Mitkä tekijät saivat teidät valitsemaan nyt käytetyt mallit?

Simo: Mitään ihan radikaaleja muita malleja ei ajateltu. Itse kuulun siihen koulukuntaan, jossa keskenään hajoavilla radoilla kuuluu olla jotakuinkin samanlaiset valaistusolosuhteet. Näin ollen 1–3, 4–5 (jossa myös 4–7) ja 6–7 oli aika luonnollinen valinta. Valitsimme siis yksinkertaisen mallin kuten tuossa jo aikaisemmin mainitsinkin, koska ajatuksena meillä molemmilla oli, että se on riittävän tehokas, ja monimutkaisemmasta mallista ei ole vastaavaa hyötyä.

Venloissa käytettiin 2:n, 3:n ja 4:n osuuden hajontoja.

Itse uskon että hajontamallia tärkeämpi asia on rastien sijoittelu ja maaston käyttö. Lisäksi pitää ottaa huomioon kuinka montaa eri rataa ja läpivientiä [ratayhdistelmää] kisassa käytetään. Näillä on suuri merkitys siihen, miten tehokkaasti hajonta puree. Nythän meillä oli käytössä 96 (venlat) + 168 rataa (Jukola) sekä 120 läpivientiä* molempiin sarjoihin. Käsittääkseni nämä luvut ovat reilusti keskiarvon yläpuolella.

Petri: Suunnittelin ensimmäiset venlaradat heinäkuussa 2012 oikeastaan mitään suurempia ajattelematta niin sanotusti selkäytimestä. Lopulliset radat ovat hyvin lähellä niitä suunnitelmia, vaikka muutoksiakin on tullut.

Jo ensimmäinen maastokäynti aiheutti ensimmäiset muutokset ja radat alkoivat hioutumaan lopulliseen muotoonsa. Ensimmäiset koejuoksut myös antoivat mahdollisuuden hieman pidentää silloisia suunnitelmia, koska pelko oli, että radat ovat liian pitkät ja hitaat. Jukolan hajontamalleille ei meillä ollut vaihtoehtoisia ajatuksia. Oltiin samoilla linjoilla Simon kanssa.

3. Mitkä kaikki kilpailijoille näkymättömät asiat rajoittivat ratasuunnittelua?

Simo: Ratojen tekeminen Jukolaan on monen asian samanaikanen kompromissi, joka ei näy aina juoksijoille. Tällä kertaa ei ollut suuria haasteita luonnonsuojelun tai maanomistuksen kanssa, mutta nämä ovat asioita, jotka täytyy pitää koko ajan mukana ratoja tehdessä. Sen lisäksi on ajateltava

  • maaston kulumista
  • maaston ”pullonkauloja”
  • TV:tä
  • edellisen osuuden juoksijoita
  • edellisten osuuksien uria
  • hajontojen toteutusta ja tasapuolisuutta
  • valaistusolosuhteita
  • huippusuunnistajia ja heikoimpia kuntoilijoita
  • ihanneaikoja
  • osuuspituuksia

Yhden maanomistajan kanssa oli pieni tiedonsiirto-ongelma ja tilanne auki kisan aattoon asti. Tämä ratkaistiin maksamalla tilan omistajalle rahallinen korvaus maaston käytöstä. Koreikkovaarassa tilanomistaja vaihtui viime kesänä, ja hän suunnitteli hakkaavansa sileäksi koko mäkialueen. Pelkästään hyvän tuurin ansiosta tältä vältyttiin, kun paikalle osui rastien rakentaja viime vuoden elokuussa.

Petri: Varsinaisia rajoituksia ei juurikaan tullut vastaan. Yksi oli ehkä kun vallihautaa ei saanut käyttää rastipisteenä, joten se siirrettiin. Toki nyt ajattelen, että se olisi varmaankin siirretty kuitenkin juostavuussyistä, koska oli Jukolan ensimmäisen osuuden yhteinen rasti. Huomioitavia asioita onkin sitten tuo iso lista mitä Simo kirjoittaa.

Myös Jukolan yhteislähdöt tuottivat hieman haasteita. 6. ja 7. osuuden ykkösrastit ovat kompromisseja ja suunnistuksellisesti helppoja, mutta niissä päällimmäisenä on läpijuostavuus. Yhteislähdössä siinä ei saa tulla tappelua leimaamisesta. Sen jälkeen kakkosrastin sijoittelu oli vain saada rastiväliviivat pois muiden rastiympyröiden päältä. Tavallaan 6. ja 7. osuus alkavat kolmannelta rastilta.

6. ja 7. osuuksien alussa oli yhden rastin hajonta ja yksi yhteinen rasti. Sen jälkeen 6. osuus lähti koilliseen ja 7. osuus itään.

Yhteislähdön ajaksi määräsimme ykkös- ja kakkosrasteille rastivalvojat ohjaamaan leimaamista ja myös pitämään varalla käsissään ylimääräisiä leimasimia mahdollisen ruuhkan välttämiseksi. Leimaaminen oli sujunut hyvin. Rastin läpijuostavuus on tärkein asia.

* Tässä vielä Simon tarkempi selvitys hajonnoista:

”Läpiviennillä” tarkoitetaan, kuinka montaa erilaista hajontojen yhdistelmää kilpailussa käytettiin. Venloilla teoreettinen maksimimäärä erilaisia tapoja juosta koko kilpailu läpi oli 586 ja Jukolassa noin 18 000.

Näistä käytettiin sitten 120:tä, eli käytännössähän tämä tarkoittaa, että joukkueet 1 ja 121, 2 ja 122, 3 ja 123, jne. juoksevat samat hajonnat läpi koko kilpailun.

120 on läpivientien määräksi tietääkseni aika suuri. Aiempien vuosien kisoja on juostu n. 40-60 läpiviennillä. Määrä voisi periaatteessa olla vaikka kuinka suuri, mutta kohtuullisella läpivientien määrällä on pienempi työ tarkistaa manuaalisesti koko kilpailun tekninen oikeellisuus.
Mehän käytimme karttojen painatuksen jälkeen yhden viikonlopun siihen, että 4 henkilöä tarkisti molemmista sarjoista manuaalisesti kaikki radat s.e. 120 ensimmäisen joukkueen osalta:
  • jokainen joukkue juoksee hajonnat täyteen
  • jokainen joukkue juoksee kunkin hajonnan vain kerran
  • kartan numero ja ratakoodi (joka kertoo hajonnan) täsmää 
Kun tämä oli tehty 120 ensimmäiselle joukkueelle, tiedettiin oikeastaan varmasti, että kaikki muutkin kartat ja radat ovat oikein, koska hajontataulukko toistuu 120 sykleissä siitä eteenpäin.
 
Erilaiset hajontaradat (yhteensä 264 kpl) generoitiin csv-tiedostoksi pienellä tietokoneohjelmalla, jonka tein syksyn 2016 aikana. Tämä tiedosto vietiin sitten Ocadiin ja vältettiin näin ratojen manuaalinen ja virhealtis käsin piirtäminen. Sekä tietenkin pystyttiin ajamaan erilaisia automattisia tarkistuksia ratojen suhteen, koska kaikki oli pelkkää dataa.
Uskon myös että tässä säästettiin aika paljon aikaa ja vaivaa.
 
Karttojen manuaalinen tarkistaminen painatuksen jälkeen oli kuitenkin välttämätöntä, jotta
voitiin varmistua siitä, että itse painatuksessa ei ole tapahtunut virheitä.

Lue myös juttusarjan muut osat:

Osa 1: Harpatin karhu ja yllätyshakkuut – Joensuu-Jukolan kartan tarina
Osa 3: Näin huijataan Jukolan kärki väärälle uralle